lauantai 31. tammikuuta 2015

Himoshoppaajan alennusmyyntitaivas

Tiedättekö sen tunteen, kun menette kaupungille tarkoituksena olla ostamatta mitään ja palaatte kotiin  ylpeänä itsestänne, ilman yhtään ainoaa ostosta? Ai ette? No ei hätää, en minäkään! Olen kuitenkin oppinut hillitsemään ostohimoani niin, että pyrin satsaamaan vuoden hurjat shoppailut alennusmyynteihin! Olen vakuutellut itselleni, että tämä on rahallisesti kannattavin vaihtoehto ja jatkan hyvillä mielin itseni pettämistä! Naisen logiikalla on fiksuinta ostaa vain alennusmyynneistä, sillä silloin voi ostaa sillä samalla rahamäärällä kuin vuodessa käyttäisi normaalihintaisiin tuotteisiin, kaksin- ellei jopa kolminkertaisen määrän tavaraa! Loogista, eikö?
Parhaimmat alennumyynnit ovat ehdottomasti Espanjassa! Mikäli olet samanlainen alehullu kuin allekirjoittanut, suosittelen lämpimästi varaamaan lennot Espanjan seuraaviin alennusmyynteihin! Kunnot alet starttaavat heti joulun jälkeen. Jokapuolella liikkeiden näyteikkunat huutavat punaisella REBAJAS! Kuulet sen lumoavan kutsun ja et voi vastustaa. Myös keskikesällä on mahdollista alennusmyynteihin Espanjassa päästä, itse olen onneksi onnistunut ne vielä välttämään olemalla kesät Suomessa. Kukkaroni on tästä kiitollinen!
Erityisen hienoa Espanjan alennusmyynneissä on, että alennetut tuotteet ovat useimmiten viime tai sitä edellisen kauden mallistoa. Siellä ei siis raahata kaikkia viimeisen kymmenen vuoden aikana myymättä jääneitä tuotteita rekkeihin roikkumaan, niin kuin valitettavasti välillä tuntuu Suomessa tapahtuvan. Lisäksi alennukseen tulee myös perus HenkkaMaukan tavaroiden lisäksi kunnon merkkejä, kuten UGG, Calvin Klein, Guess, Furla jne. Alennusprosentit ovat jo ensimmäisessä alennuksessa 30-50% ja jos malttaa odottaa kakkosalennusmyyntiin liikkuvat alennukset jo 50-70%:ssa. Näihin alennusprosentteihin on jo hyvä soveltaa lyömätöntä ostoslogiikkaani!

Tämän joulun ehdottomaksi aleonnistumiseksi laskisin kahdet uudet UGG-bootsini, joiden pelkkä näkeminenkin tuo edelleen hymyn huulille, saatika kun näissä Suomen kylmissä loskakeleissä saa laittaa jalkaansa nämä pehmeät aamutossukengät. Olin menossa perinteiselle "en osta mitään"- kierrokselle Mijas Costan El Corte Inglésiin, kun kuulin vaimeaa kuiskausta kenkäosastolta. "Olemme täällä, tule hakemaan meidät!", ne huusivat hyllystä. Kahdet UGG-bootsit, minun kokoani ja -60%!! En ole eläissäni mistään saanut ostettua noin halvalla UGG-bootseja vaikka melkoinen alehaukka olenkin. Yritin sadasosasekunnin vakuuttaa itselleni etten tarvitse niitä. Mutta sitten lopetin itselleni valehtelun ja annoin periksi. Totta kai tarvitsin ne! Olinhan kolmen kuukauden Espanjassa olon jälkeen palaamassa kylmään Suomeen! Ja ne olivat vielä ihan erilaiset kuin kaikki edelliset UGG:it. Enkä ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jättäisin KUUDENKYMMENEN prosentin alennuksella olevat UGG:it ostamatta. Ja näiden preppauspuheiden saattelemana kävelin kassalle!
Muita hyviä alennusmyyntikohteita oli tänä vuonna COS:in liike La Cañadan ostoskeskuksessa Marbellassa, aina luotettava DUNNES STORES (kuvassa oleva timanttipipo sieltä kolmella eurolla)
sekä KIKO:n kosmetiikkaliikkeet ympäri Aurinkorannikkoa. (KIKO:sta kerron teille joku kerta vähän enemmänkin, olen täysin hurahtanut heidän meikkeihin!!)
Huhhuh! Kylläpäs helpotti näiden syntien tunnustaminen teille. Lupaan taas pian katsoa elokuvan Himoshoppaajan salaiset unelmat  palauttaakseni itseni jälleen maan pinnalle.
Jaan teille vielä hyvän linkin Yle:n sivuille. Sieltä löydät tarvittavat ostosfraasit espanjaksi, kun valmistaudut tulevaan ostosmatkaasi!
http://oppiminen.yle.fi/espanja/espanjan-pikavisiitti/ostokset
Keep calm and keep shopping!

Rakkaudella,
P

Ps. Mitä alennusmyyntiostoksia teidän koreihin tarttui ja mistä joulusesongilla? Oliko alennusprosentit kohdallaan? Jättäkää kommentteja aiheeseen liittyen, kiva vaihtaa kokemuksia!

2 kommenttia:

  1. Aika mahtava ale! Kävin samassa El Corte Inglésissä tammikuun ekoina päivinä ja silloin Uggit olivat muistaakseni pienessä alessa ja sovittelin niitä itsekin. Myös Panama Jackin kenkiä siinä vieressä kovasti sovittelin... :) Hyvä, että olivat nyt vielä isommassa alessa! Kade ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Enni, kun olet löytänyt blogini pariin ja jätit kommenttia!:) Joo, kyllä nyt oli prosentit kohdallaan ja himoshoppaajan pasmat meni ihan sekaisin! Panama Jackeja mä tälle talvelle kovasti suunnittelin ostavani, mutta alennukset ei vielä ihan kohdanneet mun toiveitani! Ehkäpä ne nyt helmikuussa kun menen taas käymään, ovat tulleet vastaan mua niiden alennusprosenttiensa kanssa.... Mukavaa alkavaa viikkoa!:)

      Poista

Ilahduta päivääni jättämällä kommentti!