maanantai 16. helmikuuta 2015

Real Madrid fanin unelmien täyttymys

Vaikka tapahtuneesta on nyt jo muutama kuukausi aikaa, haluan silti jakaa tämän ikimuistoisen kokemuksen kanssanne! Olen siitä harvinainen tyttö, että olen hulluna jalkapalloon. Seuraan kaikki ämämmät ja eeämmät sun muut sekä myös jonkin verran esimerkiksi La Ligan ja Champions Leaguen pelejä. Ehdoton suosikkijoukkueeni on Real Madrid ja suurin toiveeni on ollut joskus nähdä heidät livenä pelaamassa.

Viime marraskuussa minulle tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus päästä katsomaan Malaga C.F. - Real Madrid peliä. Aluksi tilanne näytti pahalta, että peli olisi loppuunmyyty ja paikkoja ei vaan enää saisi. Mutta onni kääntyikin puolelleni ja pääsin kuin pääsinkin varasijoilta pelireissulle! Matkaseuraksi valikoitui rakas äitini, joka ei todellakaan ollut yhtä innoissaan kuin hänen futishullu tyttärensä.

Matkaan lähdimme Malaga C.F.:n suomalaisen faniklubin kanssa ja matkaseuraksemme saimme 600 muuta suomalaista. Matka oli faniklubin historian suurin matka osallistujamäärältään. Jännittynein tunnelmin lähdimme kohti Uusi Refla ravintolaa, josta liput lunastettiin ja yhteiskuljetus lähti. Pelitunnelmaan oli mahdollista virittäytyä esimerkiksi hankkimalla hienoja kasvomaalauksia tai ostamalla Malaga C.F:n fanituotteita. Jos vastustajana olisi ollut kuka tahansa muu, olisin ollut tietenkin kunnollisena aurinkorannikkolaisena kotijoukkueen kannalla, mutta todellinen Real Madrid fani ei voi kääntää joukkueelleen selkäänsä missään tilanteessa. Siispä jäi minulta fanihuivit kietaisematta kaulaan ja posketkin saivat punoittaa jännityksestä!

Bussit kuljettivat meidät suoraan stadionin oven eteen ja faniklubin porukat opastivat hienosti omille paikoille. Jännitys oli niin suuri, etten muista koskaan jännittäneeni mitään niin paljon! Tärisin, oli vähän huono olo, vilu ja mitä näitä nyt on. Kohta näkisin suosikkipelaajani pelaamassa ja lempijoukkueeni kirmaamassa pitkin La Rosaleda stadiumia. WAU!

Sääolosuhteet olivat valitettavasti kurjat. Ilma oli todella kylmä, vettä satoi ja tuulikin oli kova. Olimme varustautuneet pitkin kalsarein, sormikkain, sateenvarjoin yms. Peitto olisi kuitenkin ollut vielä kova sana.

Mutta kaikki kylmä ja nälkä ja pissahätä sun muut unohtuivat saman tien kun peli alkoi. En tiedä kykeninkö oikeasti keskittymään peliin ollenkaan, kun olin vain niin lapsellisen innoissani! Siellä juoksivat mm. Sergio Ramos, Toni Kroos, James Rodriguez ja tietenkin kultaisen pallonkin juuri voittanut Christiano Ronaldo. Kuvasin kuin mielipuoli, mutta eihän niistä kuvista mitään selvää saa, kun istuttiin ihan piippuhyllyllä. Otin selfieitä, stadion näkymäkuvia ja vaikka mitä! Mutta ennen kaikkea koitin myös ikuistaa hetkeä mieleeni parhaani mukaan, jotta voisin kertoa tästä ikimuistoisesta marraskuun päivästä vielä lapsenlapsenlapsillekkin! Näemmä jotenkin siinä onnistuinkin, sillä näin kolmen kuukauden jälkeenkin pelkästään aiheesta kirjoittaminen saa perhoset vatsassa liikkeelle...

Peli oli hyvin tasaväkinen, Malaga C.F tarjosi kovan vastuksen. Lopulta peli päättyi Real Madridin 1-2 voittoon. Kokonaisuudessaan kokemus oli kuitenkin tylsiä numeroita tärkeämpi! MINÄ OLIN OLLUT REAL MADRIDIN PELISSÄ!!!!

Mikäli teistä jotakuta kiinnostaa lähteä La Ligaa katsomaan Aurinkorannikolla, suosittelen ehdottomasti lähtemään suomalaisen faniklubin kanssa. Järjestelyt olivat hyvin hoidettu ja matkalaisista huolehdittiin hyvin. Lisätietoa ja yhteystiedot löytyvät heidän nettisivuiltaan: http://www.malagafanit.com

Haluan vielä lopuksi jakaa teille omat tärkeimmät vinkkini, jotta pelimatka olisi mahdollisimman miellyttävä:
- pue tarpeeksi lämmintä päälle, illalla on oikeasti kylmä
- kun luulet pukeneesi tarpeeksi päälle, pue vielä vähän lisää
- ota mukaan istuinalustat ja viltti, sillä jos en vielä maininnut, siellä tulee kylmä
- pakkaa mukaan eväät, sillä sinulle iskee kateus, kun espanjalaiset vieressäsi mussuttavat herkullisia patonkeja ja sylkevät auringonkukan siemenien kuoria lattialle samalla kun jo avaavat karkkipusseja (paikanpäällä ei oikeasti myydä juuri mitään)
- pidä huoli arvotavaroista, sillä pitkäkyntisiä valitettavasti riittää myös jalkapallopeleihin
- varaudu laukkutarkastuksiin ovilla
- ota asenteeksi se, että nautit pelistä ja antaudut mukaan tunnelmaan, sillä silloin nautit pelistä eniten!

Pelin päätyttyä myös skeptisellä asenteella mukaan lähtenyt äitini oli vakuuttunut jalkapallon hurmasta ja totesti "Oli tää ihan kivaa, kyllä mä voisin joskus vaikka sun kanssa jonkun pelin katsoa televisiostaki". JES! Jälleen yksi käännytetty jalkapalloskeptikko!

Rakkaudella,
P

Ps. Löytyykö teidän lukijoiden joukosta jalkapallofaneja? Onko tullut vierailtua La Ligan peleissä tai onko ollut vasta harkinnan tasolla? Jättäkää kommenttia alle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni jättämällä kommentti!